~VIIKATE~




Alkusoitto Elämä on niin pirun raskas juttu toisinaan... [instrumentaali] Korutonta Vielä ne huudot korvissa kaikuu Vaik' viikkoja muutama ohi on vierinyt Kysymysmerkitkin suoriksi taipuu Kun selvinkään asia mitään ei merkinnyt Päälle lipaston vanha vekkari Jätetty ol' käymään mennyttä aikaa Oli toiveita täysiä valmis hän Hän uhkui voimia, voimia elämän Mut jälkikäteen aatellen Kovin kirkkaita olivat välit rivien Yhä tallille johtaa samat jäljet Sisältä päin oven salvanneet Vielä tulee aika itseään sietää Vaan jokin kumma kaulusta hiertää Se korutont' on kertomaa Puhtaita vaatteita, lakanoita Ripustettu oli narulle kuivumaan Kaukalot täynnä nyt akanoita Kun viimeiset leivät kurkkuun käy juuttumaan Tallin nurkassa saunajakkara Kumollaan... Vielä tulee aika itseään sietää Vaan jokin kumma kaulusta hiertää Se korutont' on kertomaa Koulutie on hiljainen Kiipeää aamu taivaanrannastaan Puiden väliin varjot poistuu tieltä koin Koulutien piennar on yhä hiljainen Ei painu sora alla pienten askelten Pohjatuulen tieltä on lehdet väistyneet Myllättyä maata kesken öisen taipaleen Pienen koivun juurella kiven lohkare On tehtävänsä tehnyt Kiven alla piilossa tukko hiuksia Ei pieni pää kestänyt kiven painoa Valkeneva aamu tuo tuulen tullessaan Vaikka luonto herää hiljaa, jää yksi nukkumaan Sydämellistä Kaikki muuttui jälkeen aamenen Kovin suuttui kesken einehen Ventovieraan ystävällisen Oli katse liikaa Salpa henkehen Piha lakaistuna on oltava Myös päiväkirja on tutkittava Vähiin käyvät päivät rattoisat On puheen säilä kovin uhkaavaa Vähiin käyvät päivät rattoisat On puheen säilä kovin uhkaavaa Silmistä pois on välke iloinen Kun kulmaan sattui pilke koivuinen Pelottaa liikaa kotiovi avata Kuin läpi kiiraan onnen liitossa Kulkurin iltatähti Ei kotini ovi ees narahtanut poika kun maailmalle lähti, synkkänä poikaa se tuijotti vain, yksi vain kirkasti taivallustain, Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti Ei äitini evästä laittanutkaan, ei, poika kun maailmalle lähti, kieltävän katseen vain evääksi sain, yksi ei kieltänyt, ymmärsi vain, Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti Ei taattoni neuvoja antanutkaan poika kun maailmalle lähti, moittetta matkaani neuvoksi sain, yksi ei moittinut, ymmärsi vain, Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti Ei tyttöni huivia heiluttanut poika kun maailmalle lähti, syytökset sydämeen muistoksi sain, yksi ei syyttänyt soimannut lain, Kulkurin iltatähti, kulkurin iltatähti Alakulotettuja tunnelmia Jälleen on tullut aika todeta se tola Joka koivuhalon kasvoihin heilauttaa Joka kivikasan reen päälle kantaa Jottei saavu ilo varkain Ystävien kesken salaisuudet kauniit säilötään Ja teot valonarat mattoon kääritään Ettei untuvikkojen siniset silmät Kesken kaiken purskahtaisi Eikö ketään edes hävetä? Syksyn tullen karhunkankahalla seitikit kasvaa Niistä keitto mainen, maukas laitetaan Jotta loppuisi tämä ainainen kitinä ja nälkä Jotta loppuisi tämä nöyryytetyn - nöyryytetyn osa Yönseutu Ottivat malliksi metsänlaidan ja pihamaistakin puolet poies Mihin sitä enää suksensa laittaa kun porstuan seinäkin kadonnut Kyllä sitä suoran nuhteen kestää, vaan vihjailut on erikseen Mihin sitä illalla päänsä laittaa kun tyynykin paikkaa on vaihtanut Eikä siinä muassa tullut muuta Kuin nahkavöihin uudet reiät On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa Lattia kylmennyt aamun tullen ja unen velkakin entisestään Kasvaa kun takuumiehiksi kelpaa Kuutamo, Kaiho ja Katkeruus Särky ja kolotus kyljet peittää kun eilisen heinät on patjoista viety Nyt vuode on lattian levyinen kera pölyn ja kärpästen raatojen Eikä siinä muassa tullut muuta Kuin nahkavöihin uudet reiät On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa Naapuritorpan piipusta nousee sankka ja kovin punainen sauhu Tarkemmin katsoen selkään yön ovat seinähirret karanneet Jotain sentään hakijain kelkasta jäi ja unhettui mukaansa ottaa Väsyneen pään mentävät reiät on myllynkivissä kaikkineen Eikä siinä muassa tullut muuta Kuin nahkavöihin uudet reiät On yönseutu edelleen sitä pahinta aikaa Tuoni tuo, tuoni vie Mies on matkalla soratien laitaa, ja soratien laitaa Niityn reunalla ojaa kaivaa vanha mies, se ojaa kaivaa Kaukana pelloilla rukiin aallot, lainehtii viljavat aallot Kasaten harteille vanhan painon... Muassansa huudot tuuli tuo Mies on matkalla soratien laitaa, ja soratien laitaa Vanhuksen hilpeä ilme vaivaa kulkijaa, kovin vaivaa Luisevan kätensä tervehdykseen kohottaa kulkujan suuntaan Aivan kuin jokin koittaisi apua huutaa... Vilja meren lailla hymyää Mies on matkalla soratien laitaa, tärviöön viedä soratie taitaa Penkereen reunalla vanhus laulaa hyräellen, vanhus laulaa "Kerran sinutkin rukiiseen peltoon lasketaan, rukiiseen peltoon" Ja vähitellen hiipiä pelko alkaa... Muassansa huudon tuuli vie Marrasvalot Musta kuu on taivaalle kivunnut Almanakasta sivuja kohdalta kadonnut Vielä ei pitänyt kuuran nurmea peittää Eikä aurinkokellon viikkoja edistää Aamukasteen aikaan Jäistä pihaa raivaan Hetkeksi kaikonnut olo on palannut Heinäisen tuulen vire viimaksi vaihtunut Aikatauluista hankala selkoa ottaa Kun ei pakkasaamuja osaa elokuussa odottaa Aamukasteen aikaan Kaivon pintaa kairaan Vaikea on kohti peiliä tuijottaa Helpompi työntää neula silmään kuin lanka pujottaa Kielen päällä tuntuu maku köyden pajuisen Vaan tukehtumaan tarvii paksumpaa Kädet ristissä rinnalla [instrumentaali] <-- Takaisin