VIIKATE "Monttu auki - multaa suussa", kesä 2005
Juhannus 23.-25.6.
Raumanmeren juhannus, Kalajoen juhannus, Nummirock, Himos Festival
Juhannussima-kvartetin tylsemmät siekailut
To 23.6.
K. Humalainen kurvaa kauppakeskus Trion eteen ja Suomen Chicagon maltillisempi siipi hyppää kyytiin sen kummempia elämöimättä. Rauhallisuus johtuu Kaarlen kohdalla kohtuullisen pulleista ohimoista jotka ovat syntyneet edellisillan tuloksena. Ja aivan ansaitusti. Eilispänä on saatu valmiiksi onnistunut V-versio Mana mana -klassikosta Maria Magdaleenasta (ja vaan siksi että syksyn tullen päästään taas 7”-kantaan Maria Magdaleena / Vaarallista –kaksikon myötä, sano), kouvolalaislähtöinen boogiepohjainen rockyhtye Peer Günt soittaa juhannuksen lämmityskeikan Kouvolan House of rockissa ja valtava seitsemän vuorokauden mittainen vesilinja on saanut päätökseensä. Onhan tuossa siis syytäkin ottaa fingerborgillinen jokaiselle sormen päälle.
Aurinkoinen ilmanala pitää matkalaiset erinomaisesti pirteällä tuulella, eivätkä menoa rajoita edes hilkkua vaille Humalaisen jalkoihin jäävä pyörätuoliurheilija eikä samalla kaistalla Toyotallaan vastaan tuleva vanhempi herrasmies. Kyllä juhannussopu sijaa antaa!
Raumalla tosin tulee stoppi. Muutama muukin ihminen on näköjään samoilla aikeilla kanssamme. Muutaman kiristetyn hampaan ja puhelinsoiton jälkeen matka urkenee vaihtoehtoista ts. väljempää reittiä pitkin pelipaikalle.
Viime vuoden sää ei edustanut sitä kauneinta morsianta, mutta tänä vuonna on tilanne aivan eri. Sama pätee myös yleisöön, jota on juhannussima-kvartetin aloittaessa kasaantunut tantereelle yllättävä määrä. Yhtye ottaa itseltään luulot pois, sillä kappaleet luistavan kevyen tauon jälkeenkin kohtuullisesti. Yleisökin tuntuu olevan samaa mieltä siitä, että hyvinhän tämä justus saatiin käyntiin.
Esiintymisen jälkeen sitä tavallista hien kuivaamista, ateriointia ja tuttujen ihmisten naamojen taputtelua. Paitsi että kuviot sotkee paikalla vilisevät oikeat julkisuuden henkilöt! Tulevan Matti Nykäs –elokuvan kuvaukset ovat tuoneet paikalle mitä suurempia tähtiä. Rohkeuden puutteeseen kuivui sekin hieno yritys saada Jani Volaselta nimikirjoitus. Omistuskirjoituskin oli valmiiksi suunniteltu: ”Jacketman, stop jamming!” . Onneksi tilaisuudesta sentään tallentui yhteiskuva juhlat neljättä kertaa juontaneen Simo Frangenin kanssa. Mikään ei ole kauniimpaa kuin komeat silmälasit. Paitsi kahdet komeat silmälasit! (Kaksisilmät älkööt vaivautuko.)
Koska seuraava päivä toisi tullessaan kaksi keikkaa ja noin tuhat kilometriä, starttaa K. Humalainen kohti Vaasaa, jossa on tarkoitus viettää yö ennen Kalajoelle suuntaamista. Sokeroitujen sihiporejuomien, yrttisen liköörin, leikatun konjakin sekä Nihilistin, Xysman, Laman ja King Crimsonin lomassa matka etenee melkoisen leppoisasti…kunnes pöytään ilmestyy pelkoa herättävä lasiesine. Koska kansanmusiikkiyhtye Rymäkkä käyttää Humalaista pääasiallisena keikka-autonaan, on syytä suhtautua entistä vakavammin lasipulloon ja sen sisältöön.
(Olen ollut jo pitkään sitä mieltä että rokkihommat ovat hiekkalaatikkoleikkejä kansanmusiikkimeininkiin verrattuna. En ole missään nähnyt juotavan enemmän viinaa kuin kansanperinteen vaalijoiden keskuudessa. Ja silti soitto soi! Koko ajan! Taukoamatta! )
Ainut tieto pullon sisällöstä on sen seitsenkymmenprosenttinen voimayksikkö. Vokalisti sanoutuu irti kirkastusringistä ensimmäisen suullisen jälkeen. Keskustelu tuntuu ajautuvan yhä syvemmille vesille. Viimeinen kommentti ennen unta kuuluu olevan: ”Määrittele yhteiskunta!” Häh???
Pe 24.6.
Kello piippaa 08.00. Viisautta on väkijuomista irtautuminen. Olo on lievästä väsymyksestä huolimatta eriomainen. Aamukahvi on myös yksi elämää kannattelevan voiman hyvistä teoista. Ja neljä kuppia on minimi!
Yöllä on saapunut tekstiviesti, jossa PG -rytmiryhmä Erkinharju ja Kettula voisivat alkaa lokakuusta eteenpäin Viikatteen paitamyyjiksi. No mikä ettei! Yhtyeen uskottavuushan kasvaa potensseissa! Don`t mess with the merchandise-salesman!
Ei ole Mamas & Papas turhaan kääntänyt Tapani Kansa-klassikkoa “Kalajoen hiekat” englanniksi! Voi tätä hiekan määrää ja meri-ilman raikkautta! Kerta kaikkiaan loistokasta! Loistokas on myös veto. Alkuiltapäivä on mitä sopivin aika soittaa kappaleet oikein. Heräilevä festivaaliväki tuntuu olevan samaa mieltä sillä keikan edetessä oikeinsoitto kiinnostaa yhä enemmän ja enemmän. Etenkin ”He eivät hengitä” liukuu kuin manteli henkitorvessa. Harmi että lysti loppuu lyhyeen ja matkan on jatkuttava. Kolmeen sataan kilometriin on kuitenkin varattava tietty määrä tunteja. Humalainen murahtaa käyntiin samalla kun PMMP aloitta oman rytyytyksensä. Mikähän bändin nimi muuten olisi jos pitäisi käyttää pelkkiä vokaaleja…? Musiikkiohjelma Jyrkissähän taisi tällainen i&i –osio aikoinaan olla.
Voisi luulla että täsmäajoitusta on harjoiteltu, vaan ei. Tyylillä saavumme Nummijärjen upeisiin maisemiin tunti ennen laskettua vetoaikaa. Hätä ei siis ole minkään näköinen, paitsi että Wintersun on kerennyt jo lopettaa ja sekös sapettaa. On suuruutta soittaa Nummirockin rantalavalla juhannusaatton iltana. Ei pelkästään siksi että aurinko laskee henkeä salpaavasti Nummijärven taakse, vaan myös siksi että koko juhannuksen erotiikan nälkä tulee tyydytetyksi vain muutamalla vilkaisulla rantalavan takana sijaitseviin pensaisiin. Voi tuota poskien paljautta ja raskasta hengitystä. Tuohon puuhaan jos mihin pystyy soveltamaan Kupla-volkkarin ovien lukitsemisohjetta: Kahva eteen ja reilu työntö! Ja tietenkin rivistö kateellisia silmäpareja tapittamassa että mitenkäkö se nyt sitten oikeasti tapahtuu. Ei kateus saisi olla kuoleman synti.
Nummirockin metalliteemaa kunnioitetaan tänäkin vuonna aloittamalla veto Roky Erickson -lainalla ”Vasten kuutamon siltaa”. Varsin mukava yllätys tulee, kun Ajakaa!:n kohdalla Annalan Marko pärähtää lavalle! Kerrankin todellisia mestareita samaan aikaan estraadilla! Viimeisen kappaleen aikana saadaan Mokoma-miehistöstä jälleen apua… tällä kertaa roudauksen muodossa. Ennen kappaleen loppua ovat avuliaat ihmiset kantaneet lähes kaikki Simon rummut pois lavalta! No, kyllä hieman karsitullakin setillä voi keikan loppuun hoitaa, sano. (Moks are) the roadcrew! Vaan uskoisin vaihtokauppojen tapahtuvan vielä tämän kesän aikana…
Mutta mukavin osuus on jälleen edessä. Se tietenkin tarkoittaa loistavien yhtyeiden tiirailua. Melkoinen mäsis on päässyt käymään, kun sellaisetkin yhtyeet kuin Obituary ja Dissection sattuvat samalle illalle. Tosin Obituaryn esittämä laiskan pulskea death metal on aina kiikkunut kahden vaiheella. Ollakko vaiko eikö olla nopeaa. Kun se ei ole, on tylsyys maksimoitu. Näin ei ole onneksi isolla deellä. Nopeutta, roppakaupalla hienoja kappaleita ja järjetön ideologia. Ja yhtyettä vapaasti lainaten: tämä mielipide ei ole missään muodossa rasistinen, vaan ennen kaikkea satanistinen! Ei siis muuta kuin housut täyteen vihtoja ja hameet vastoja.
Dissectionin ihmisvihan haihduttua yötaivaalle päätyttyä suuntaa K. Humalainen kauniit kasvonsa kohti Jämsää. Yösiirtymät saavat valoisan aikaan aivan uuden, mieltä ylentävän merkityksen. Kesäyöstä huokuvaa rauhaa ei pysty edes ihmistä vihaava ruotsalainen death metal peittoamaan. Matka taipuu Rampen ja Naukkisken parissa. Eli paraatipuolella siis Kun hämärtää ja b-poskella Hän kumartaa….Yömyssyt ennen pehkuja.
La 25.6.
Aamu aloittaa sateensa kun hikinen ja haiseva äijälauma kampeaa itseään ulos puolen päivän aikoihin Humalaisen kätköistä pohjois-Himoksen kupeessa. Onneksi pukuhuoneina toimivissa mökeissä on saunat! Se on se eetvartti!
Ennen Veetä vetävä 22 Pistepirkko tuntuu ”aamutuimaan” kuulostavan rouheammalta ja rankemmalta kuin tusina black metal -yhtyettä! Kihveli kun toimii!
Myös Himoksella toistuu viime vuoden kaava. Sade lakkaa juuri ennen keikan alkua. Poutaa lienee syyttäminen siitä että ennen setin loppua rinteessä on väkeä melkein mustanaan. Ja tämäkään ei ole rasistinen lausunto! Väsymyksestä ei ole tietoakaan, eikä puoli sävelaskelta alempaa soitetut soolotkaan pilaa tunnelmaa kun asiat ja ennen kaikkea kappaleet tuntuvat rullaavan.
Paluumatkalla Humalaisen äänentoistojärjestelmä saa sisuksiinsa tallenteen, joka sisältää Seinäjoen tangomarkkinoiden karsinnoista tallennettua satoa. Ja minkälaista satoa! Mitä tarvitsee kylvää että tällaista voi/saa niittää? No lopputulos on se että Jalo Etelämäen tulkinta ”Onnen renkaista ” (os. Kultaiset korvarenkaat) tulee olemaan loppukesän loppunauhana! Hieno päätös muutenkin hienolle juhannukselle.
Maijan päivä 2.7.
House of rock, Kouvola
Aurinko, tuttujen kesken Arska vaan, paiskaa kuin viimeistä päivää ja Kouvolassa tuntuu asiat olevan pääasiassa kohdallaan. Mummon nimipäivillä nautitut maailman parhaat karjalanpiirakat alkavat jo laskeutua kun vokalisti saa hilattua itsensä kiven taloon. Vilautan paikalla oleville tekniikan edustajille kaavailtua illan settilistaa. ”No mortiis!” tuntuu olevan pääasiallinen vastaus. Jep, pähkäiltiin tuossa orkesterin muiden äijien kanssa, jotta katetaan pöytä tänään hieman totutusta poiketen. Kaksi kertaa kolme varttia. Tuttu iskelmäpiireistä. Ensimmäisen puolikkaan teemana on kaikki mahdollisuuksien rajoissa olevat lainakappaleet, joita V on matkan varella esittänyt. Loppuosuus taas pelkkää UU-materiaalia.
Soundcheckissä onkin sitten tekemistä. Aimon virttä on soitettua viimeksi vuosina nolla ja kolme. Maailman helpoimmaksi kappaleeksi todettu Mandshurian kummut antaa myös hieman odottaa itseään. Erkka lupaa tarjoaa oluen, jos soolokitaran soittaja saa kappaleen menemään virheittä. Helppo olut maistajaansa odottaa. Ensi-iltansa saa myös puolitoista viikkoa sitten tallennettu Maria Magdaleena.
Koko lista näyttää tältä:
1.Mandshurian kummut
2. Vasten kuutamon siltaa
3. Rauta-airot
4. Köysistä parhain
5. Aimon virsi
6. Maria Magdalena
7. Vaarallista
8. Yönseutu
9. Leimu
10. Nuori mies nimetön
11. Hanget
************
12. Unholan urut
13. Pohjoista viljaa
14. Ajakaa!
15. Vesi jota pelkäät
16. Tie
17. Nämä herrasmiehet
18. He eivät hengitä
Kun haaskalinnut lehahtavat puolen yön kantturoissa ämyreistä, on yhtyeen ihmetys suuri. Paikka on täysi ihmisistä! Ja edellinen Kouvola-visiitti oli vasta kuukausi takaperin! Ja samaan aikaan Korialla pauhaa mahtava Rolli! Nyt on oma vuoro lausua: ”No mortiis!”
Homma lähtee mallikkasti käyntiin. Paitsi että Mandshurian kompurointi on todellakin totta! Viidenneksi viimeinen ääni on kuin onkin puoli sävelaskelta pielessä. Eki saa ansaitsemansa naurut. Ja melodiatumpelo jää h.o.m.o. :sta paitsi.
Alkupuolisko on siis tarkkailua niin yhtyeen kuin yleisönkin puolelta. PG ja Moottöri-lainat tuntuvat luistavan helpoiten. Muidenkin kuin orkan poikien mielestä.
Viimeisen kolmen vartin aikana paketti kuitenkin rojahtaa tosissaan liikkeelle. Tupla U:n kappaleet ovat soittajilla parhaiten muistissa ja sepäs kuuluu myös suorituksessa. Vedon jälkeen irronnut hiki mitataan litroissa. Olo on mahtava! Pakko todeta ”AIVAN SAMA!” , kun ensimmäinen vastaan tuleva turre alkaa huutaa päin naamaa kuinka Nummirock toimi tuhat kertaa paremmin. Tosiaan aivan sama tällaisen väännön jälkeen.
Syvään hengityksen jälkeen voikin syventyä tuttujen kanssa turinointiin. Loppuillasta päädytään liikennöitsijä Hämäläisen saunalle löylyttelemään ja kuuntelemaan mahtavaa Martti Servoa. Kunnes uni pakottaa pukuhuoneen sohvalle nukkumishommiin. Pihkura! Kouvola on mukava kotikaupunki! Krooh!
8.7.-9.7.
Rovaniemi rockfestival, Rovaniemi
Seinäjoen tangomarkkinat, Seinäjoki
Pe 8.7.
Kuusinollanolla piippaa kello herätyksen merkiksi ja tuntia myöhemmin starttaa bussi Kouvolan rautatieasemalta kohti pohjoista. Kyydissä olevien silmät ovat kuin viillot sian niskassa. Ja hengitys saman eläimen suusta.
Tällä reissulla on mukana toinen vaihtoehto- miehitys. K. Humalainen sekä äänimies Nippala ovat hävinneet kansanmusiikin synkkään jynkytykseen Rääkkylän Kihaukseen. Viikonloppuna etupään nappeja pyörittää Kalle ”Kaarlo I” Kukkonen ja lainaan saatua linja-autoa ohjastaa Mikki, jolla ei siis ole mitään kytkyjä Disneyn suuntaan. Tiedoksi.
Eletään kesän 2005 kauneinta aikaa. Maalaismaisemat vilisevät ikkunoiden ohitse. Viljaisat niityt kukoistavat, kärpäset rimpuilevat itseään irti kärpäspapereista ja lehmät läähättävät niin kuin lehmillä on tapana elokuvissa läähättää. Tätähän voisi katsella pitempääkin….ja PAM!!!, rukoukseen vastataan kuin vastataankin! Maantiekoiran oikea takamunkki mossahtaa puhki. Olimme siis tulossa tuolta ja menossa tuolta. Eikä mitään tällaista ole sattunut aiemmin. Maisemia voi nyt siis ihailla aivan vapaasti. Ja pitkään. Ja hartaasti. Mutta tätä Suomen kalpeimman yhtyeen valkoiset nahat juuri tarvitsevatkin.
Tunnin perästä matka jatkuu ja paarmat surisevat iloisesti. Ja läsähtelevät ikkunoihin myös. Simolle saapuu ilmoitus jossa todetaan tämän bassorumpupedaalin jääneen Humalaisen sisuksiin. Lyömäsoitintaiteilija valjastaa lempeän luonteensa mukaisesti vielä lempeämmän raivokohtauksen :”Ei tästä nyt voi oikein kiitosta jakaa.” Mieshän on suunnitaan! Alkaa kohtuullinen soittorumba korvaavan tuotteen saamiseksi. Apu löytyy Oulusta, kun Suomen loistavimman instrumentaalibändin the Lunaticsin taholta tulee tieto että tuuraajaspedu odottaa noutajaansa. Vaikka levyillä ei laulu kunnolla kuulu, on toiminta ylivertaista! Hail the luunies!
Rovaniemelle saavutaan kahdentoista tunnin matkustamisen jälkeen. Aivotoiminnan lamaantumisesta ei ole tietoakaan. Allergiset fasistit sekä aivastelevat natsisiat ovat haalineet riveihinsä runsaasti jäseniä!
Matkaväsymys ainakin tuntuu vedossa. Mutta ei välittynyt lavan ulkopuolelle, muka. Turhaa hahlon lipomista, sanon minä. ”Suomen tylsin yhtye” –paidat päätetään laittaa painoon ensitilassa.
Vokalistin itsesäälin nujertaa aurinko, joka ei suostu laskemaan koko yönä. Ja ihmiset jotka haluavat olla väkisin mukavia. Sepä on sitten kaakonkulmalaisten juotava itsensä mukavaksi kun ei sellaista luonteen piirrettä omasta takaa löydy. Valon määrä villitsee ja majapaikkaan saavuttaessa kaikki virvokkeet on sullottu parempiin suihin. Fyysillisen liikkumisen puutetta korvataan pinoamalla ihmiskasa hotellin käytävään. Kasa on kaunis, vaan vaarallinen. Vokalisti irrotuttaa nujakassa vasemman olkapäänsä. Helpostihan noin pienet ruumiinkappaleet paikoillensa saadaan, vaan melkoisen kipeäksi äityy. Kyseessä on kuitenkin vanha, nuoruusvuosina stagedaivaamisella hankittu vamma. Ei siis syytä huoleen, vaan Rovaniemen yöttömään elämään…
Palatessa majapaikoille saa laskematon aurinko taiteilijat Kaarle n ja Ervon täysin valtaansa. Jos ei saa sanaa suustaan, on riisuttava itsensä alasti. Juu, näin o! Virkistävän suihkun jälkeen tulee uni kuin kulman takaa.
La 9.7.
Seinäjoelle päästyä on aika hakeutua ensiapuun hakemaan kantosidettä vihoittelevaan olkapäähän. Veto on inhimillisesti 1.30 sunnuntain puolella. Odotellessa pyörimme alueella katsellen humalaista 10 000 päistä hirviötä, oksentavaa nyrkkeilijä/kansanedustajaa, Salarakkaiden singlen julkaisukeikkaa sekä Neon 2-yhtyeen soitantaa. Olemme kuin kalat vedessä.
Veto alkaa ajallaan ja lupaavasti. Kallen vahvistin sanoo liiallisen langattoman liikenteen seurauksena itsensä irti näistä juhlista ja loppu soitto suoritetaan linja tyyppisesti DI-laatikon kautta. (Turhaa teknistä diipadaapaa. Tiedän.) Melodiakitaran soundihan oli nyt kuin säilötyt mehiläiset peltiastioihin pakattuina. Tai vaihtoehtoisesti vapaavalintaisella Monster Magnet –levyllä oleva fuzz-kitara. Kummin vain, asiat saatiin hoidettua kotiin ja muutama yhden tähden mielialan kohennus oli tosiasia ennen saunomista hotellin kattohuoneistossa. Ja parvekkeella nukkumista suosittelen kesällä kaikille!
13.-17.7.
Tampere, Coloradon terassi - Oulu, Rotuaari piknik - Haukivuori, Hummeripoikarock - Kiuruvesi, Vihreät niityt - Helsinki, Tuska open air
Ke 13.7.
Kesän kiireisimmän viikon avaajana toimi Tammerfest, jossa ei tänä vuonna ollut tiedossa kuin yksi keikka. Pari edellistä vuottahan on livahtanut kahden keikan festausvauhdilla. Viime viikonlopusta onkeemme ottaneina matka-aikataulua voisi kutsua löyhähköksi ja saavuimme pääkallonpaikalle jo ennen Pelle Miljoonan vetoa. Järjestäjän edustaja tulee pyytämään Kallea kuuluttamaan Pelle & Rockers lavalle. Vaikkei mikään Jorma Pulkkinen olekaan, on tajuttava kyseessä olevan korkeamman luokan kunniatehtävän ja totta mooses sellainen otetaan vastaan. Ilmeisesti tehtävä hoitui kunnialla, sillä lavalta poistuessa huikkasi Pelle hiukan kauempaa kättään heiluttaen: ”Thanks, buddy!”. Jälkeen päin tuli oivallus ”buddyn” tarkoittavan ns. kaveria tai hyvää jätkää, eikä siis ollenkaan kuittailua BuddyHolly- tyylisistä kakkuloista.
Tampere ei pettänyt taaskaan vaikka välillä tuntuu että V ravaa täällä joka toinen kuukausi. Coloradon terassi oli kiitettävän täynnä lössiä. Myös orkesteri tuntui olevan iskussa ja välihöpinät jo viikon ensimmäisen vedon aikana melko matalalla. Mutta ei Simon Corollaan saama leima ole mikään pikkujuttu!
Oman vedon jälkeen suuntasimme Pakkahuoneella katsastamaan muutamaa lupaavaa kotimaan kykyä. Pari iltakaljaa, turinointia tuttujen kanssa ja itäsuomalaisen miesvartalon ihastelua. Panisin!
Vaan himot oli hallittava ja uni päästettävä valloilleen, sillä takaisin ruodussa oleva K. Humalainen on aikeissa startata klo 08.00 kohti Oulua.
To 14.7.
Matka luistaa, etten sanoisi, rattoisasti. Uusi Motörhead tupla-dvd on silkkaa parhautta, samaten brittikomediaklassikko the Officen 1. tuotantokausi. Lentopallomailaväkivallan uusi huipentuma on nimeltään Naamatunkki! Älkää pelätkö käyttää!
Perillä Valkeassa kaupungissa on aikaa pyöriä kaupoilla ja mikä on pyöriessä kun paikkakunnalta löytyy levy- ja elokuvapuotien parhaimmistoa. Aikaa on myös kokonaiselle soundcheckille, sillä orkesterimme on saanut kunnian avata laadukkaan torstai-illan Rotuaarilla. Jälkeemme siis Yö ja Popeda.
Vaan ei ole illan avaajan homma aivan koiran hommaa. Kävelykadulla on selkeästi yleisöä ja hienoa kaiken lisäksi. Taputtavat kappaleiden jälkeen! Myös yhtye tuntee olevansa vedossa, sillä alkuillasta huolimatta meno alkaa äityä hieman mahtavuuden puolelle. Viikate tykkää Oulusta.
Paikalle on valunut myös miehistöä Lunatics -yhtyeestä. Keikan jälkeen on siis aika palauttaa edellisviikonloppuna lainassa ollut pedaali sekä kiittää runsain mitoin. Viikatteen virallinen kesäheila, jäinen Minttu, esitellään myös Lunaticseille. Illan edetessä suoritetaan Aulis Kaakko club Finlandin perustamiskokous. Ja illan päätteeksi laina Fakta homma –elokuvasta: ”Aulis, totuus vai tehtävä? Tehtävä. Mene nukkumaan!” Asia vilpitön!
Pe 15.7.
08.00 nousee jälleen K. Humalaisen kytkin ja koska vaihekin on saatu pykälään voi matka kohti Haukivuorta alkaa. Muut painuvat samoin tein jatkamaan unia, vaan Kalle jää itsekseen katsomaan Motörheadia. Mieliala tuntuu olevan herkällään sillä jo Metropolis- kappaleen aikana alkaa suoraan sanoen itkettää. Ei hieno musiikki itsessään ole autuasta vaan se että se tulee sydämestä! (Jotenkin tuntuu ettei millään muulla ole mitään väliä ja vuonna –87 tehty henkilökohtainen ratkaisu elämäntavan valinnasta ei ole ollut missään nimessä väärä. Anteeksi, oli pakko avautua.)
Haukivuori on pieni mutta lämminhenkinen paikka ja orkesteri tuntee itsensä erittäin tervetulleeksi. Ravintola Hummeripojan pihalle pystytetty rekka-auton lava toimii illan näyttämönä. Tunnin setti ei pidä sisällään yllätyksiä, mutta yllätyksen kokee sen sijaan tänä kesänä backlinerina toimiva Upi joka rumpumikrofonin korjausoperaation päätteeksi ”aidataan” lavalle soittajien toimesta. Ja ko myö ollaan niin pahoillaa!
Yöpyminen tapahtuu naapurustokunta Juvan loistavassa Hotelli Juvassa. Voe rähmä!
La 16.7.
Koska seuraavana päivänä matkaa on vähän (****km) ja aikaa runsaasti on matkan teko leppoisaa. Päiväunia, ristiseiskaa, kertauksena Officen ja Motörheadin parhaita paloja ja bonuksia aluilla.
Kiuruvesi on toinen uusi tuttavuus tämän viikon aikana. Miljöö on loistava sillä keikkapaikkana on luonnonkaunis ”Jänteen halli” niminen tanssilava. Yleisö tuntuu olevan kiinnostut yhtyeestä sillä jo ennen keikkaa saa kirjoittaa nimeään erinäisiin papereihin. Ja keikalla homma vasta repeääkin. Teinit huutavan ja pomppivan ettei mitään rajaa. No, kyllä soittokin tuntuu kulkevan samassa suhteessa. Ja laulajan hikoilu. Menemme myös mauttomuuksiin huudattamalla yleisöä ennen Vesi jota pelkäät- kappaletta. Hauskaa, mutta niin mautonta!
Paikallisessa hotelli-ravintolassa tapahtuva yöpyminen vaikutta ainakin ensi alkuun passiiviselta saunomiselta, eikä asiaa tunnu helpottavan myöskään ulkona raikaava karaoke. Vaan jos heitä ei voi lyödä, on heihin liityttävä. Ei siis muuta kun kappalekansiot käteen. Erkka Satulinna, Ari Fiilaten ja höyläten, Upi Paratiisi ja Kalle Muistan sua, Elaine asiaan kuuluvine velipuolikuu-väliosajuoksuineen. Seurueemme kohtuullisenkin kovaäänisen seurustelun jälkeen meno on yllättävän mietoa siihen nähden että Kiuruvesi on kuulemma Suomen väkivaltaisin kaupunki. Paikalliset valottavat että edellisvuoden kakkostilalta on komeasti noustu nyt ykköspallille.
Su 17.7.
07.00 on aika karistaa Kiuruveden pölyt lahkeista. Helsinkiin on matkaa vajaa viisisataa kilometriä ja hyviksi havaitut ajanvietteet ottavat tiukan otteen matkalaisista.
Kaisaniemeen saavuttuamme mielen valtaa jo ennalta voimakas tunne – V on selkeästi etuoikeutettu yhtye. En kyllä osaa nimetä toista bändiä joka voi esiintyä peräkkäisinä päivinä Vihreillä niityillä ja Tuskassa. Ja mikä vastaanotto molemmissa! Soitamme Sentencedin ja Acceptin välissä Hellsinki –teltassa, joka on , herran isä, aivan täysi! Huuto on valtava. Orkesteri soittaa kuin unessa. Toistamme mauttoman yleisön huudatuksen Veden alussa. Vokalisti hikoilee kuin tusina sikoja. Äänimies Nippala pahoittelee että yleisön huutaessa ei PA:sta saanut mitään tolkkua, sillä ämyrien maksimi oli 101 dB ja yleisöstä lähti kevyesti 105 dB! Kesän parhaasta vedosta ei tässä vaiheessa ole epäilystäkään!
Keikan jälkeen suoritetaan backstage -alueella Rautakanki-radio-ohjelman Äijätestin finaali Kaarle sekä Blake yhtyeen Aaron kesken. Kilpailu on tiukka. Aaro voittaa lopulta äijyyden pisteellä! Tappion jälkeisiä tunnelmia udeltaessa on todettava että kyllä minua hävettää vähemmän. Sitä paitsi saan kunnian maistaa ensimmäisenä yhden tähden voittopokaalista. Maku on tuttu…
Humalainen liikahtaa kotia kohti germaanijyrän vielä pauhatessa. Tapahtumien kertaamisen myötä tulemme siihen tulokseen ettei valittu harrastus ole niitä ikävimpiä. Ei todellakaan!
21.7.-23.7.
Be Pop, Joensuu
Ravintola Vieska, Ylivieska
Aawastock, Ylitonio
To 21.7.
Kun K. Humalainen liikahtaa torstaina Kouvolasta kohti pohjois-Karjalaa, ei kukaan osannut aavistaa, että kyse olisi hienon kulkuneuvon viimeisestä matkasta…
Kesän ainoat klubisoitannat olivat ottaneet paikkansa samasta viikonlopusta ja ensimmäisenä oli jo kertaalleen tuttu mutta matala Be Bop. Paikan ahtaudesta huolimatta on tekniikka taikonut lavalle rokkikonsertin näköiset puitteet. Yleisön silmät sokaiseva blinder -armeija sekä kitaravahvistimet taivaisiin nostavat uudet korokkeet antavat ymmärtää että illalla esiintyisi jokin aivan oikea yhtye!
Edellisviikon Ilosaarirock on paikallisen huhun mukaan vaikuttanut yleisökatoon, vaan kyllä muutaman sadan nuppilukua voi jo yleisöksi sanoa. Ja varsinkin kun ihmiset ovat tuntuneet tulleen paikalle juuri katsomaan nakkisormisoittoa ja suuria karpaloita. Koska resoria löytyy, soitamme keväältä tutun UU -painotteisen setin. Hetken vaihtopenkillä olleet Viattomien lasten päivä sekä Ajastaika ottavat paikkansa laululistalla jokseenkin helposti. Meno on siis vallan mallikasta!
Sulkemisajan jälkeen grillille haastamaa riitaa pulujen kanssa. Muille ei uskalleta. Myyjän kysymys ”Mitäs saisi olla?” yllättää Kallen täydellisesti, joka ei ole kerennyt valmistautua tilanteeseen millään lailla. (Jonohan liikkui kilometrin tunnissa.) Häkeltynyt vastaus kuuluu:” Kymmenen nakkia ja sinappia!”. Tilaus on kuulemma niin omituinen että se pitää sanella uudestaan takana jonottavan herran puhelimen soittoääneksi. Hupinsa kullakin. Ja unensa muillakin.
Pe 22.7.
Seuraavana päivänä kahdentoista aikaan alkava siirtymä kohti Ylivieskaa hujahtaa (jälleen) ristiseiskan, the Officen toisen tuotantokauden sekä yhteislaulujen merkeissä. Paikkana ravintola Vieska on tuttu ja kolmas kerta toden sanoo.
Heti kärkeen alkunauhan lavalle saattelema nelikko repeää liitoksistaan… ihanat tekniikan pojat ovat teippailleet suuria kuvia 50+ lehden sivuilta kiinni monitoreihin. Kyseessähän on siis lehti jossa iäkkäät naisihmiset esittelevät jo aavistuksen tummuneita leivinuunejaan. Onneksi itse rieskojen paistoa ei esitellä… Setti on edellisillalta sama ja kulkee yhtä sujuvasti. Jotenkin tuntuu, että rima asteikon häntäpäässä on viimeisen noussut melkoisesti. Samaa mieltä ovat muukin soitto- ja tekniikkahenkilökunta. Hyvä näin. La 23.7.
Aamulla nukutan pitkään, sillä Aawastockin vetoaika on vasta lähempänä puolta yötä. Kesän pilvisimpänä päivänä nousee Aavasaksan vaara vaarallisesti läpi hartioiden tasolla roikkuvien pilvien. Laelle päästyä voi vaan kuvitella millaiset maisemat täältä avautuisivat… jos näkyvyyttä siis olisi metriäkään.
Peer Günt rytyyttää parhaillaan parhauttaan kun aavistuksen väsyneet/kalpeat naamat vääntäytyvät Humalaisen ovesta ulkoilmaan. Mutta juhlien lämmin ja välitön tunnelma piristää hetkessä.
Aikataulun mukaan ennen Veetä vetävä Stam1na saapuu paikalle vain tunnin myöhässä. Yhtye on kuuleman mukaan onnistunut hävittämään aamulla autonsa avaimet ja korvaavan tiirikan hankkimiseen kuluneet tunnit olivat siis samoin tein pois matkantekoajasta. Järjetön kiire – tuo reissuhommien ainainen suola! Esiintymiseensä tuo ei näyttänyt hiljentävästi vaikuttaneen. Yhtye on yksinkertaisesti valtavassa vedossa, eikä ole ensimmäinen kerta kun saamme lakaista ruumiita Lemi Kilmistereiden jäljiltä! Mutta ei ole omassa vedossakaan valittamista. Kyllä täällä pohjoisessa näköjään Veestäkin tykätään! Sen verran huutoa ja taputusta ilmaan mahtuu. Keikka on yksi kesän tapahtumarikkaimmista. Kupletin aikana lopettaa valtakunnan verkko sähkön tarjoilemisen hetkeksi aikaa. Virran palauduttua aloitetaan kappale alusta. Onhan kertaus opintojen äiti ja paniikki ekstaasin veli. Arvo survoo keikan loppumetreillä molemmat kepakkonsa soittokelvottomiksi ja Kaarle kaatuilee lavan takana kilvan telinekeissien kanssa. Olisihan sitä tässäkin yhdelle illalle.
Sade alkaa ropistella keikan jälkeen kuin mummo tuokkoseen konsanaan ja väsymyksestä onnellinen retkikunta suuntaa keulan kohti etelään vievää alamäkeä. Unihakuiset ihmiset koteloituvat sänkyihinsä kuin alienit konsanaan. Paussi Oulun kohdalla tulee kreivin aikaan…näin jälkeen päin ajateltuna.
Humalaisen noustua ramppi nro 9:n ylös alkaa savu täyttämään matkustamoa! Bussi on TULESSA! Toiminta on ripeää, jopa ammattimaista. Auto tien sivuun ja nukkuvat ylös välittömästi. Koko lössi on pihalla alta aika yksikön. Kuten myös alkusammutukseen varattu jauhepurkki on tyhjä. Katselemme paksua ja sankasti taivaalle nousevaa savupatsasta palokuntaa odotellessa …joka saapuu paikalle viidessä minuutissa! Jälkeen päin selviää että jostain kumman syystä olimme ajautuneet vain puolen kilometrin päähän Oulun paloasemasta. Mukana on pakko ollut olla nyt sellaisia enkeleitä, joista ainakaan Slayer ei laula! Auto olisi nimittäin asiantuntijan mukaan palanut kokonaan, jos apuvoimien tulo olisi kestänyt yli viisitoista minuuttia! Vaikka äijät, soittokamat ja muu tarpeisto säilyivätkin ehjinä, on matkan teko sunnuntai aamuna kello 05.45 keskeytynyt Ouluun. Kiihkeän soittorumban jälkeen saadaan Humalainen hinattua paikalliselle varikolle odottamaan ruumiinavausta. Miehet ja tavarat jäävät odottamaan kyytiä varikon ulkopuolelle. Olo tuntuu melko orvolta. Onneksi raunioista on saatu pelastettua muutama viinapullo, joista siirrytään nauttimaan läheisen sillan alle. Tunnelma on ankean riehakas vaikkei tynnyrinuotiota ja kynsikkäitä saadakaan hommattua kurjuuden maksimoimiseksi. Lopulta kyyti Kouvolaan saadaan hoidettua kouluajoon suunnitellulla tilataksilla. Kohtuullisen ahdas seitsentuntinen ilahduttaa kaikkia. Varsinkin kun taksilla ajelu on harrastuksista halvimpia: Oulu-Kouvola 980€! Mutta elämä on! Simo soittaa seuraavana aamuna kertoakseen vaiherikkaan reissun kruunaavasta kirsikasta. Corollaan on viikonlopun aikana murtauduttu ja varkaille ovat kelvanneet kaikki muut C-kasetit paitsi Surut pois ja kukka rintaan! Viikate –Suomen tylsin orkesteri
<--Takaisin
