Alakulotettuja tunnelmia

Jälleen on tullut aika todeta se tola
Joka koivuhalon kasvoihin heilauttaa
Joka kivikasan reen päälle kantaa
Jottei saavu ilo varkain

Ystävien kesken salaisuudet kauniit säilötään
Ja teot valonarat mattoon kääritään
Ettei untuvikkojen siniset silmät
Keskenkaiken purskahtaisi

Eikö ketään edes hävetä?

Syksyn tullen karhunkankalla seitikit kasvaa
Niistä keitto mainen, maukas laitetaan
Jotta loppuisi tämä nöyryytetyn
- nöyryytetyn osa

Taisto-vainaan valssi

Jollen minä näin iloinen olisi, hilpeä varsin luonnostaan
Jollen minä näin iloinen olisi, hilpeä varsin luonnostaan
Niin kiikkuun oisin itseni pannut,
Kurkihirteen roikkumaan

Pettymystä kahmalolla, on ammennettu sovinnolla
Ja laarit vastoinkäymisien eivät ehdy aivan hetimiten
Vaan kun multa suussa maistuu,
On katkeruus jäänyt taa

Vaan kun multa suussa maistuu,
On katkeruus jäänyt taa

Sepedeus

Katonharjan päälle tuttu parvi laskeutuu
Aivan kuten ennen vanhaan
Väki kylän matkalla jo lie
On talo ilman vartijaa

Vihta visainen seinään nojallaan
Aivan kuten ennen vanhaan
Luukku kiukaankin on jäänyt raolleen
Jo kajo seinän takaa hohkaa
- Sepedeuksen tuhkaa

Ei kulua kerennyt monta aikaakaan
Kun tuhka alas asettuu
Kivijalan alleen on noki peittänyt
Yötaivas vielä savuaa
Johonkin on tuttu parvi kadonnut
Illan auer painostaa
Tomumaja alleen haudannut
Jotain joka muistuttaa
- Sepedeuksen tuhkaa

<-- Takaisin